keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Aurinkoiset talvipäivät :)


Hetkeen en ole taas blogiin mitään skriivaillutkaan.. Tuntuu, että blogin kirjoittaminen menee sykleissä, välillä on intoa postailla parikin kertaa viikossa ja välillä taas tuntuu, että hetkeen ei meinaa keksiä mitään postailtavaa :/ Toisaalta tuntuu, että viime aikoina toiset projektit ovat vieneet mennessään, eikä blogille ole löytynyt oikein aikaakaan.. Etenkin nukketalo-projekti on ollut aika koukuttava ;) Ehkä kuitenkin suurin ongelma postausten vähäisyyteen on edelleen kuvien puute.. Olen edelleen huono ottamaan kuvia ja ilman kuvia en halua postailla.. Ehkä pitäisi taas yrittää skarpata kuvien ottamisen kanssa :D

Viime päivinä olemme vuoroin kyläilleet ja vuoroin viettäneet päiviä ihan vain kotosalla. Viime viikolla piipahdin neidin kanssa pikaisesti töissäkin ;) Oli ihana nähdä pitkästä aikaa työkavereita ja vanhoja lapsiakin<3 Hassua oli myös huomata kuinka paljon lapset olivat kasvaneet ja muuttuneet kesäkuulta kun itse jäin äitiyslomalle! 

Neidin lisäksi erityisen onnelliseksi viime aikoina minut ovat tehneet ihanat talvipäivät, joista olemme jo useamman viikon saaneet nauttia<3 Ihanaa kun pitkästä aikaa on kunnon talvi, purevien pakkasten ja lumihankien kera<3 Aurinkoa unohtamatta!<3 Uskomatonta huomata, miten paljon auringonsäteet valaisevat ja kuinka paljon auringonvalo voikaan tuoda uutta energiaa<3 



Auringon tuomasta energiasta huolimatta olemme silti etsineet mieheni kanssa motivaatiota keskeneräisten asioiden loppuun hoitamiseen.. Tuntuu, että kotona olisi vaikka kuinka paljon tehtävää, mutta motivaatio näihin asioihin on täysin kateissa.. Kaikkeen muuhun kyllä löytyy motivaatiota :D Tai sitten kun motivaatiota löytyisi niin aika kuluukin jossain muualla kuin keskeneräisten hommien parissa. Ihan ensimmäiseksi meidän pitäisi siirtää neiti omaan sänkyyn nukkumaan, toisekseen pitäisi käydä neidin vaatteet läpi ja laittaa pienet vaatteet säilöön, sekä tarvittaessa hankkia uusia vaatteita tilalle :) Siivouskaappi sekä portaiden alla oleva varasto ovat odottaneet järjestäjäänsä muutosta lähtien :D Ulkovarastosta puhumattakaan! :D No ehkä vielä joskus  ;) Toivottavasti suht pian kuitenkin :D



Aurinkoista talvipäivää kaikille!<3









perjantai 16. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän meiningit ;)


Alun perin oli tarkoitus postailla ystävänpäivästä jo eilen, mutta eilinen piti sisällään niin paljon hulinaa, että en sitten millään ehtinytkään.. Siivoilua, neidin lääkäriä, parhaan ystävän kyläilyä, autopesua ja vaikka mitä muuta ;)

Ystävänpäivisin ollaan tavallisesti varattu aina pöytä jostain ravintolasta mieheni kanssa, mutta tänä vuonna päätimme viettää ystävänpäivää ihan vain kotosalla noutoruoan ja skumpan kera :) Vaihteeksi oli ihan mukava viettää ystävänpäivää kotona ja neidillekään ei tarvinnut järjestää hoitajaa :) 


Ystävänpäivälahjaksi mieheni toi minulle kimpun keltaisia ruusuja töistä tullessaan<3 Ihan alkuun suunnittelimme viettävämme illan racletten parissa, mutta yllättäen meidän molempien sushi hammasta kolotti niin, että päädyimme hakemaan Hanko Sushista lajitelmat kotiin<3 Kumpaakaan meistä ei valinta kyllä kaduttanut yhtään! Sushit olivat älyttömän hyviä ja ystävänpäivän kunniaksi saimme annokset vielä kaksi yhden hinnalla tarjouksella!<3 Lisäksi oli huvittavaa seurata kun neiti katsoi syöttötuolissaan aivan ihmeissään, että mitä ihmettä äiti ja isi oikein syövät :D Neiti tapitti niin tarkkaan jokaista suupalaa, että molempia meitä alkoi huvittaa :D No ehkä muutaman vuoden päästä hänkin jo maistelee susheja meidän kanssa ;)





Viikonloppu on ihan pian käsillä<3 Me suunnataan ruokaostoksille heti kun mieheni saapuu töistä kotiin :) Tänään olisi tarkoitus tehdä pizzaa :P Huomenna meille on tulossa anoppi ja appi syömään, mutta se mitä heille päätämme valmistaa on vielä mietinnän alla :D No ehkä ajatukset selvenevät ruokaostoksilla ;)


Ihanaa viikonloppua kaikille!<3

tiistai 13. helmikuuta 2018

Viime viikko ja uusi projekti ;)


Reilu viikko on päässyt vierähtämään edellisestä postauksesta.. Neidin kanssa touhuamisen ohella eräs projekti on pitänyt minua kiireisenä. Vielä eilis iltaan saakka ajattelin, että en kehtaa projektistani blogin puolelle skriivailla, mutta keskusteltuani mieheni kanssa tulin toisiin ajatuksiin ;) Ensin luvassa kuitenkin viime viikkoa pähkinänkuoressa ;)


Viime viikko vierähti neidin kanssa oleillen välillä ihan vain kotosalla ja parina päivänä ystäviä tavaten. Tiistaina vietettiin päivä neidin kummin kanssa meillä ja torstaina taas suuntasin neidin kanssa vanhoille asuinseuduille moikkaamaan työkaveria ja hänen vastasyntynyttä vauvaansa kahden muun työkaverin/mammakaverin kera<3 Oli kyllä ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa<3 Pikku hiljaa meidän vauvatkin alkavat tutustua toisiinsa<3 Bussilla matkaaminen työkaverin luokse olisi voinut vaan sujua hieman vähemmällä sählingillä :D Ensin myöhästytään neidin kanssa bussista johon olin meidän ajatellut ehtivän.. Seuraavan bussin saapuessa bussikuski ei otakaan meitä kyytiin, sillä bussissa on jo kahdet vaunut ennestään, joten päätämme lähteä kävelemään.. Hetken aikaa lumessa tarpoessani olen sitä mieltä, että kävelemme koko matkan, mutta huomatessani seuraavan bussin tavoittavan meidät, päätänkin hypätä kyytiin. Loppureissu sujuikin ongelmitta ja vaihtobussiakaan emme joutuneet odottamaan kovin pitkään :) Myöhemmin keväällä voisin hyvin vaunulenkkeillä koko matkan, mutta näin talvella kun teiden aurauskin on välillä vähän mitä sattuu, on hangessa kääntyvillä etupyörillä varustettujen Emmaljungien työntäminen sen verran työlästä, että sitä valitsee mielummin bussilla liikkumisen :D

Seuraavaksi avaan hieman projektiani ;) Pitkään olen kaivannut itselleni jotain mielekästä tekemistä neidin päiväunien ajalle.. En vain millään ole keksinyt mitään pidempää projektia, joka itseäni kiinnostaisi. Pitkään täytinkin päivän vapaa-aikani vain siivoamiseen ja pyykkien hoitamiseen, toisinaan saatoin täytellä vauvakirjoja. Tiistaina kun neiti nukkui päiväunia keskustelin ystäväni/neidin kummin kanssa ja hän kertoi jo pitkään haaveilleensa nukketalon hankkimisesta ja sen sisustamisesta.. No lopun varmaan jo arvaattekin! Ensin suunnittelin hankkivani ihan kunnon nukketalon, mutta lopulta päädyin hankkimaan alkuun Ikean Flisat-nukketalon. Päätimme mieheni kanssa, että jos innostumiseni projektiin kestää pidempään kuin muutaman viikon, saan myöhemmin sijoittaa isompaan ja modernimpaan nukketaloon ; D 


Muutamassa päivässä talolle ei vielä paljon ole ehtinyt tapahtua. Yhden seinän päällystin marmorinsävyisellä dc-fixillä ja eilen illalla maalasin talon katon harmaaksi ;) Muutamia huonekaluja laitoin viikonloppuna tilaukseen, mutta ne eivät ole vielä kotiutuneet. Mieheni innostui sunnuntaina askartelemaan wc-paperin hylsystä kaminan nukketalooni ;) Yllättävän hyvin hän siinä onnistui, vaikka epäilikin kykyjään alkuun :D Postailen kuvia nukketalostani projektin edistyessä ;)


Mukavaa tiistaita kaikille!<3





lauantai 3. helmikuuta 2018

Kana-avokadopasta ;)


Ollaan nyt alku vuoden aikana pariin otteeseen kokeiltu tehdä avokadopastaa. Ensimmäisellä kerralla kokeiltiin reseptiä, joka koostui lähinnä parmesanjuustosta ja sitruunankuoresta sekä -mehusta. Odotukset pastaan olivat kovat, mutta harmiksemme petyimme liian sitruunaiseen makuun molemmat :/ Alkuviikosta päätettiin kokeilla päästäni keksittyä avokadopasta-reseptiä, johon lisäsimme broilerin fileesuikaleita. Keksimäni resepti toimi ja maistui meille molemmille todella hyvin! :) Tätä pastaa teemme toistekin! :) Suosittelen kokeilemaan :P


Kana-avokadopasta 

Spagettia tai tuorepastaa

2 avokadoa

 450g broilerin fileesuikaleita

Apetina fetakuutioita oman maun mukaan

Sweet chili kastiketta

200g creme fraichea 

Meillä pastaa tehtiin suoraan kahdeksi päiväksi :) Kokkauksen meillä hoitaa yleensä mieheni ja toisinaan ehdottelen hänelle uusia reseptejä, joita hän usein innostuukin kokeilemaan :) Tämä pasta oli helppo toteuttaa, sillä kaikki muut ainekset laitettiin pastan kanssa samaan kattilaan, paitsi avokadot lisukkeeksi valmiin pastan päälle ;) 

Tällä viikolla meillä ollaan eletty lähinnä ihan tavallista arkea keskiviikkoa lukuun ottamatta :) Keskiviikkona veimme neidin kummitädin ja -sedän luokse pariksi tunniksi hoitoon ja suuntasimme mieheni kanssa Flamingoon tsekkaamaan ensi-iltaan tulleen Veljeni vartijan<3 Leffa oli yllättävän onnistunut ja Holma veti Cheekin roolin upeasti! Suosittelen tsekkaamaan leffan etenkin jos on Cheekistä innostunut ;)

Eilen pyörähdimme Jumbossa pikaisesti kurkkaamassa iPhone 8 puhelinta. Varsinaisesti en haluaisi ostaa uutta luuria, mutta nykyisen iPhone 6S:n toistuva sammuminen ulkosalla on alkanut lievästi kyllästyttämään.. Ei tarvitse olla edes pakkasta kun luuri jo sammuu ja luurihan ei tokene ennen akun lataamista :/ .. No saa nähdä mihin ratkaisuun päädyn..

Tänään on tarkoitus olla päivä kotosalla, mutta illalla tämän mamman on aika laittautua ja lähteä ensi kertaa neidin syntymän jälkeen keskustaan parin ihanan ystävän kera ensin illastamaan ja sitten viihteelle ;) Jännää lähteä ilman neitiä ja ihan yksin vaikka tiedän, että isi ja tytär pärjäävät hyvin kahdestaan<3 Tiedostan myös, että erossa olo tekee meille molemmille sekä itselleni, että neidille hyvää :)



Ihanaa lauantaita kaikille!<3