Ihan pian on jo joulukuu<3 Hurjaa, miten nopeasti aika kuluu. Vastahan oli heinäkuu ja neidin syntymä ja nyt rakas on jo 4 kuukautta ja maistelee kiinteitä ;) Ennemmin kuin huomaankaan, neiti jo kävelee.. Apua, minun pieni<3
Joulukuussa meillä olisi luvassa kahdet pikkujoulut, peräkkäisinä viikonloppuina. Ensimmäisiin pikkujouluihin neiti tulee vielä mukaan, koska tarkoitus on viettää suvun kesken perinteisiä pikkujouluja hyvässä seurassa jouluherkkujen kera<3 Seuraaviin pikkujouluihin menemme ystäväni luokse mieheni kanssa kaksin ja neiti jää pappansa seuraan. Vaihteeksi ihana mennä kaksin jonnekin, mutta jotenkin myös jännittävää jättää neiti hoitoon koko illaksi ensimmäistä kertaa.
Pikkujoulujen lähestyessä olen pohtinut kovasti pikkujoulu-vaatetusta ja meikkiä ;) Välillä tuntuu, että en ole enää yhtään ajan hermoilla tämän hetken trendeistä, mutta nettiä selaillessani vastaan on tullut glitteriä niin vaate kuin meikki rintamallakin ;) Eli taitaa glitter olla aika pinnalla nyt ; D Vaatteiden kohdalla en osaa glitteriä itselläni nähdä, mutta glitter-silmämeikkiä olen miettinyt useamman kerran ;)
Useampi vaatekappale on tullut tilattua kotiin ja sovitettua, mutta mieleistä vaatetta ei ole toistaiseksi löytynyt, ainakaan halvemmilta merkeiltä ;) Miksi, oi miksi tykästyn aina kalliimpiin juhlatoppeihin ja mekkoihin ja halvemmat vaatteet lähtevät usein palautukseen ; D Tuli sovitettua niin mustia kuin viininpunaisia yläosia, mutta kaikki päätyivät palautukseen. Muutama päivä sitten iskin silmäni tummansiniseen Ted Bakerin rusetilla varustettuun silkkitoppiin ja olihan se ihan pakko tilata sovitukseen<3 Nyt vain odottelen, että posti kotiuttaisi topin<3 Mitä luultavimmin pikkujoulujen yläosani tulee olemaan tämä silkkitoppi :)
Kosmetiikan puolelta pohdinnassa pikkujouluihin on ollut myös punaiset huulet ja mahdollisesti tummanpunaiset kynnetkin, mikäli maltan luopua ranskalaisesta geelilakkauksesta. Raskauden jälkeen olen käynyt lakkauttamassa omat kynteni ranskalaisella lakkauksella jo useamman kerran :) Muita kauneuteen liittyviä hurahduksia minulla ei pahemmin olekaan ollut viime aikoina. Tavallisina koti-päivinä en välttämättä viitsi enää edes meikata lainkaan. Kaikkea tämä äitiys muuttaa<3 Ennen en mielellään astunut edes ulos ilman meikkiä, mutta nykyisin voin käyttää Veetiäkin meikittä :)
Tähän sekameteli-soppa postaukseen en ehtinyt tai oikeastaan osannut ottaa yhtään kuvia, joten julkaisin tämän nyt ilman yhtäkään kuvaa :) Palailen pikkujoulu-vaatetukseen ja meikkiin vielä myöhemmin kuvien muodossa ;)
Mukavaa keskiviikkoa!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti