Hih, viimein löysin aikaa sen verran, että kerkesin taas kuulumisia päivittelemään! :) Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet Halloween-juhlia lukuun ottamatta melko arkisissa tunnelmissa. Pahin matkalta paluu-masennus alkaa olla viimein selätetty, tosin osittain se voi johtua siitä, että en ole selaillut viime päivinä matkakuvia ja osaltaan siitä, että olen alkanut pienin askelin valmistautua tulevaan jouluun ja joulun odotukseen :D Kyllä, olen niitä "hulluja", jotka alkavat odottamaan joulua jo lokakuun loppu puolella :D
Muutamat viime postaukset ovat kuluneet Miamin meiningeistä skriivaillen, joten tällä kertaa ajattelin skriivailla hieman toissa viikonlopun Halloween-juhlista, jotka ystäväni järjesti sekä joulun odotuksesta<3 Miamin postauksista innostuneille tiedoksi, että Miamin matkasta tulette vielä kuulemaan myöhemmissä postauksissa ;)
Ystäväni järjesti siis viime lauantaina Halloween-juhlat, joissa saimme avopuolisoni kanssa kunnian olla mukana ;) Juhlien suunnittelun aikaan sovittiin, että halutessaan saa pukeutua naamiaisasuun, mutta se ei ole välttämätöntä. Meille oli alusta asti selvää, että halusimme pukeutua teeman mukaisesti. Asujen pohdinta aloitettiin jo hyvissä ajoin, itseasiassa jo Miamissa, jossa amerikkalaiset olivat hurahtaneet Halloweeniin suomalaisia huomattavasti vahvemmin. Itse meinasin jo ostaa asun Miamista, mutta matkatavara määrän paljoudesta johtuen se sitten jäi hankkimatta :D Ajatus asuvalintaani lähti kuitenkin sieltä :)
Avopuolisoni asua pohdittiin jonkin aikaa vielä Suomessakin, kunnes luurangon-puku lähti tilaukseen netin kautta :) Paremman puoliskoni asu laitettiin tilaukseen edeltävänä viikonloppuna ja sitten saimmekin jännittää, ehtiikö puku saapua ajoissa postiin.. No onneksemme puku päätyi meille parissa päivässä. Oman asun löysin Butterick`s nimisestä naamiaisasu-kaupasta. Loppupeleissä näytimme näin hurjilta :D
Halloween-juhlat olivat kaikin puolin todella onnistuneet! :) Ystäväni oli ehtinyt somistaakin kotiaan teeman mukaisesti. Avopuolisoni kanssa olimme molemmat todella tyytyväisiä asuvalintoihimme :) Scream ja luuranko saivat paljon kehuja ;) Sen verran Halloweenista innostuin, että lupauduin jo järjestämään kotonamme Halloween-juhlat ensi vuonna ;)
Itse olen alkanut pikku hiljaa odottelemaan joulua<3 Lokakuun loppu puolella kävin ostamassa Cittarista Airamin valkoiset led-oksat, jotka asettelin pullon muotoiseen maljakkoon somistamaan kotiamme. Viime viikolla kaivoin myös toisen valkoisista Happy lights-pallovalo-sarjoistamme varaston kätköistä ja asettelin valosarjan keittiön ikkunasyvennykseen. Lauantaina työkaverini kanssa shoppaillessa sorruin katsastamaan Stockmannin joulupallo-tarjonnan ja kuten jo arvata saattoikin, joulupallot olivat niin somia, että mukaani tarttui kolme valkoista joulupalloa :D Joulupallojen ostamisesta huolimatta joulukuusi meille saapuu vasta hieman ennen jouluaattoa : D
Syksyn ensimmäinen glögi<3
Happy lights-pallovaloista sekä Airamin led-oksista tulee kuvia heti kun saan otettua niistä julkaisukelpoisia otoksia ;) Seuraavaksi on luvassa sisustamiseen liittyvä postaus, jonka lupaan julkaista mahdollisimman pian ;)
Pikaisiin palailemisiin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti