maanantai 26. marraskuuta 2018

Uudistunut lastenhuone ;)


Vihdoin ja viimein viikonloppuna meillä oli Black friday-hulinoista huolimatta riittävästi aikaa sisustaa uutta lastenhuonetta ja nyt lastenhuone alkaa olla esittelykelpoinen ;D Tai no huonekalut ovat suunnilleen löytäneet omat paikkansa, mutta neidin pinnasänky odottaa vielä siirtoa huoneeseen meidän makuuhuoneesta, myös lelusäilytykseen ajateltu Ikean Kallax-hylly jäi vielä hankkimatta viikonlopun Ikea reissuilta. No pikku hiljaa.. :)

Viikonloppuna tuli vierailtua kahteen tai oikeastaan kolmeen (hävettää jo myöntää) kertaan Ikeassa. Perjantai-iltana Ikeasta oli tarkoitus kotiuttaa uusi Malm-lipasto poitsun vaatteille neidin lipaston viereen. No suunnitelmiin tuli muutos kun Ikeassa selvisi, että lipaston päälle tarkoitettua lasilevyä ei enää valmistetakaan :/ Lasilevy oli ehdoton meille, joten poistuimme Ikeasta tyhjin käsin mietintämyssyt päässä kotiin suunnittelemaan uutta ratkaisua. 

Ensin tutkailin Ikean nettisivuilta erilaisia lipastoja, mutta oikein mikään ei iskenyt erityisen kovaa meihin kumpaankaan.. Yht äkkiä muistimme Bestån kolmen kaapin kokonaisuuden, joka oli tarkoitus yläkerran projektin vuoksi laittaa tarpeettomana myyntiin. Voisikohan Bestån kokonaisuutta hyödyntää vaatesäilytykseen esimerkiksi muokkaamalla kaapeista vedettävät laatikot, joista vaatteita olisi huomattavasti helpompi ottaa. Loppujen lopuksi ajatuksena oli seuraavaksi lähteä Ikeaan suunnittelemaan vanhaan Bestån runkoon kuuden laatikon kokonaisuutta. Itse suunnitelmasta en tajunnut ottaa kuvaa ja sitä on hieman hankala selittää, mutta toivottavasti saatte ajatuksesta kiinni ;)

Lauantaina suuntasimme taas Ikeaan uuden idean kera ja tällä kertaa todella toivoimme sen toteutuvan. Ikeassa selvisi kuitenkin suunnitelmamme tulevan ajateltua huomattavasti kalliimmaksi ja lisäksi nykyisten kaappien ovilla ei olisi enää tehnyt mitään.. Olimme jo lähdössä pois koko Ikeasta, kunnes sain yht äkkiä toteutettavan idean! :) Lopulta poistuimme Ikeasta yhden uuden Bestån kaapin, sekä vaatesäilytykseen tarkoitettujen lokeroiden/laatikoiden kera ja säästimme ideani johdosta reilu 300€! :D Loppu peleissä koko kokonaisuudesta tuli alla olevan kuvan mukainen, myös toivottua laskutilaakin jäi ihan hyvin kun keksimme koota kokonaisuuden L:n muotoon ;) Voin joskus kuvailla tarkemmin kaapin sisältöä ja postailla vaatesäilytyksestä enemmän ;) 



Brion hoitopöydän sijoitimme toistaiseksi vielä lastenhuoneeseen, mutta lähempänä vauvan syntymää siirrämme sen yläkerran kylpyhuoneeseen, jotta yölliset vaipanvaihdot eivät tule häiritsemään huoneessa nukkuvan neitimme unta :) Pinnasänky ja Kallax-hylly on tarkoitus sijoittaa huoneen tyhjää seinää vasten, jossa on tällä hetkellä vielä Joseph-pupu Maze hyllyn päällä. Maze-hylly olisi tarkoitus siirtää meidän makuuhuoneeseen lähiaikoina, jos se vain sinne mahtuu nätisti ;) 


Huoneiden päittäinvaihdon myötä pääsin viimein toteuttamaan pitkä aikaisen lastenhuoneen sisustukseen liittyvän haaveeni, nimittäin Suomen Voimistelutuotteen valkoiset puolapuut!<3 Nyt kun viimein seinätilaa löytyi riittävästi päätimme kotiuttaa neidille aikaisena joululahjana nuo ihanuudet sopivasti pienen alennuksen kera<3 Neiti tuskin hetkeen niistä vielä pahemmin hyötyy ja innostuu, mutta onneksi mekin voimme niillä jotain tehdä ;) Parempi puoliskoni onkin niissä jo useampaan kertaan roikkunut, mutta itse en sattuneesta syystä johtuen ole niihin uskaltautunut :) Niin ja nyt kun puolapuut tuli neidille jo näin varhain hommattua, niin eipähän neidinkään tarvitse sitten myöhemmin miettiä, että olispa ;D 





Mukavaa alkanutta viikkoa ja palailemisiin!<3










tiistai 20. marraskuuta 2018

Yläkerta edistyy ;)

Kuluneiden parin viikon ajan olemme hääränneet enemmän tai vähemmän yläkerran projektin parissa. Tai no lähinnä mieheni on häärännyt ja itse olen toiminut suurimmaksi osaksi työnjohtajan roolissa sekä neidin vahtina ;) 

Ajatus yläkerran muutoksesta ehti käväistä meidän molempien mielessä jo useamman kerran pitkin vuotta, mutta aina tulimme siihen tulokseen, ettei huoneiden vaihto ole vielä ajankohtaista. Tultuani uudelleen raskaaksi päätimme, että huoneet vaihdetaan päittäin vasta sitten kun uusi tulokas siirtyy siskon kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Nyt näin jälkikäteen ajateltuna, molemmat olemme enemmän kuin tyytyväisiä, että emme lykänneet projektia ensi vuodelle : D Voin meinaan sanoa, että yläkerran projekti taaperoikäisen touhottajan kanssa on ollut välillä melkoista Via Dolorosaa, puhumattakaan jos menossa mukana olisi vielä vauvakin ; D 

Huoneiden maalaus toteutettiin pääsääntöisesti niin, että minä ja neiti leikittiin alakerrassa ja isimies sai maalata rauhassa yläkerrassa. Neidin entisen huoneen maalaus toteutettiin jo toissa perjantaina heti neidin mentyä yöunille ja sen huoneen maalaus sujuikin suunnitellusti ja nopeasti. Enemmän päänvaivaa tuotti tulevan lastenhuoneen vuoristoseinän maalaaminen viime viikonloppuna.. Maalaus päätettiin taas toteuttaa vasta neidin käytyä yöunille sekä sunnuntaina päiväunien aikaan. Lauantaina oli tarkoitus päiväunien aikaan saada vuoriston teippaukset suunniteltua yhdessä, mutta suunnitelmat saivatkin siirtyä myöhäiseen iltaan, sillä neiti päätti, ettei päiväunet olleet hänen juttunsa koko päivänä : D 

Vastoinkäymisistä huolimatta viimein myöhään sunnuntai iltana irrottelimme vuoriston viimeiset teippaukset ja saimme maalaushommat viimein päätökseen!! Seuraavat päivät sitten sisustellaan uusia huoneita<3 En malta odottaa, että pääsen postaamaan kuvia valmiista huoneista sisustuksineen!<3 Tai tiedän jo nyt, että meidän makuuhuone ei tule vielä hetkeen olemaan täysin valmis, sillä huoneiden vaihdon myötä vanhat yöpöydät lähtivät myyntiin ja tilalle olisi tarkoitus hankkia kokonaan uudet yöpöydät. Hyvin todennäköisesti uudet yöpöydät tulevat olemaan Kartellin Componibilit, sillä sen verran kivasti eteisen Componibili näytti makuuhuoneeseen istuvan, kun sitä sinne mallailin :) Yöpöytien hankinta saa vaan vielä odottaa ehkä jopa ensi kevääseen :)

Lastenhuoneen tulevasta sisustuksesta alkaa olla jo melko tarkka visio :) Vähäisestä kaappitilasta johtuen vaatesäilytyksen aiomme ratkaista hankkimalla toisen samanlaisen Malm-lipaston neidin lipaston kaveriksi. Haaveilen myös oksarekistä, johon saisin kauniisti esille muun muassa tyttäreni mekot. Oksarekin aion toteuttaa itse, kunhan vain löydän ajan sen toteuttamiselle : D Lelujen säilyttämisen suhteen ollaan mietitty Ikean Kallax- lokerohyllyä, mutta ihan täysin varmoja emme sen hankkimisen suhteen vielä ole. Huoneen vaihtojen myötä neiti on siirtynyt jo osittain ja tulee siirtymään kokonaan omaan huoneeseen myös öiksi. Neiti ehti siis nukkua jo muutaman yön omassa huoneessaan yksin, kunnes joutui siirtymään maalaushommien ajaksi meidän huoneeseen nukkumaan.. Ensimmäiset yöt yksin sujuivat kuitenkin hyvin, enemmän ehkä äidille oli haikeaa jättää rakas nukkumaan yksin<3 

Postauksen loppuun julkaisin vielä muutaman kuvan vanhoista huoneista :) Pahoittelut vanhoista kuvista, päivitetympiä kuvia en harmikseni ollut koskaan ottanut. Hieman haikeudella luovuimme siis keltavalkoraidallisesta tehosteesta ja tilalle tuli hillittyä valkoista. Muutenkin huoneiden vaihto tuntui alkuun jotenkin todella haikealta, kuitenkin vasta vajaa puolitoista vuotta sitten esikoiselle tuo huone maalattiin ja sisustettiin.. No perhe kasvaa ja talo mukautuu sen mukaan<3 Innolla kyllä odotan, että saadaan uusi lastenhuone valmiiksi ja edellistä huomattavasti toimivammaksi ;) Mitä kaikkea kivaa sinne ollaankaan vielä laittamassa ;) Kannattaa pysyä kuulolla ;)







Mukavaa tiistaita ja palailemisiin!<3

tiistai 6. marraskuuta 2018

Syksyisiä kuulumisia ;)


Kesäkuun puolella kun viimeksi postailin, hieman jo aavistelin, että blogin pariin en tule taas hetkeen palaamaan. No nyt useamman kuukauden hiljaiselon jälkeen blogiin palattua tuli huomattua, että oikein olin osannut aavistella.. 

Viime postauksessa odoteltiin miehen alkavaa kesälomaa koko perheen voimin ja nyt marraskuun alussa meidän perhe odottaa pikku hiljaa tulevan joulun lisäksi jotain aivan muuta.. Nimittäin ensi vuotta ja uutta vauvaa saapuvaksi helmikuussa 2019<3

Saimme tietää tulevasta vauvasta jo kesäkuun alussa ja päätin heti silloin, että blogi saa jäädä taka-alalle, jos en uuteen tilanteeseen sopeutuessa blogille aikaa tule löytämään. Halusin antaa sekä itselleni, että perheelleni kaiken mahdollisen ajan ja keskittyä vain vauvan odotukseen ilman blogivelvotteita :) 

Raskauden ensimmäinen ja toinen kolmannes ovat sujuneet suunnitellusti ainakin toistaiseksi. Koko alkuraskauden ajan olimme mieheni kanssa vakuuttuneita siitä, että perhettämme saapuisi täydentämään toinen tyttö. Vaistomme lisäksi myös raskausoireitteni perusteella emme osanneet veikata muuta kuin tyttöä. Syyskuun lopulla koittaneeseen rakenneultraankin menimme sillä ajatuksella, että masussani kasvaa tyttö.. mutta kuinkas sitten kävikään ;D Ultrassa selvisikin vaistomme pettäneen täysin ja saimmekin kuulla odottavamme poikaa<3 Perheemme täydentyykin talvella pikkumiehen energialla ja pieni tyttäremme saa seurakseen pikkuveljen<3


Kaikki tuttumme ovat vauva-uutisen tienneet tietysti jo useamman kuukauden ajan, mutta nyt päätin jakaa vauva-uutisen myös tänne blogin puolelle, sillä suunnitelmissa olisi jatkaa taas postausten skriivailua ja seuraavat postaukset tulevat liittymään hyvin todennäköisesti yläkertamme alkavaan muodonmuutokseen sekä vauvalle tehtyihin ja tehtäviin hankintoihin ;)

Vauvan tulevista hankinnoista voin kertoa sen verran, että ihan älyttömästi uusia hankintoja meidän ei tarvitse tehdä. Isoimpina hankintoina edessä on tällä hetkellä tuplarattaiden sekä toisen Stokke Tripp Trapp-syöttötuolin hankinta. Suurin osa isommista hankinnoista on onneksi tehty jo esikoisemme odotuksen aikana ;) Vaatekaappi menee tietysti pojan myötä hieman uusiksi, kun neidin vaaleanpunaisia vaatteita ei oikein poitsulle viitsi pukea :D Muutamia vaatehankintoja olen poitsulle jo tehnyt (muun muassa tuo Mini Rodinin syötävän suloinen pupu-jumpsuit oli aivan pakko saada<3), mutta suurin osa vaatehankinnoista on kuitenkin vielä tekemättä. No onhan tässä vielä aikaa ;)

Tulevan vauvan myötä yläkertamme tulee kokemaan hieman mullistuksia. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme viime viikolla, että vaihdamme makuuhuoneet päittäin, jotta tulevaan lastenhuoneeseen saadaan lisää leikkitilaa. Neidin tämän hetkinen pieni huone ei olisi millään antanut mahdollisuuksia kahdelle lapselle, etenkään nukkumisjärjestelyiden suhteen. Muutoksen myötä myös neidin huoneen keltavalkoraidallinen tehosteseinä saa väistyä valkoisen maalipinnan tieltä ;) ja nyt mieheni pääsee vuorostaan maalaamaan tulevaan lastenhuoneeseen vuoriston tehosteeksi huoneen korkeimmalle seinälle ;) Palailen yläkerran maalauksiin tarkemmin kun saamme hommat kunnolla käyntiin ;)


Mukavaa tiistai-iltaa ja palailemisiin!<3













maanantai 18. kesäkuuta 2018

Viime viikkojen hulinat ;)


Hui hai tätä meidän arkea ja hulinaa! Useampi viikko on vierähtänyt siitä kun viimeksi ehdin blogia päivitellä.. Ihan älyttömästi kalenteri ei ole menoista viime viikkoina täyttynyt, mutta sen sijaan neitimme on pitänyt arkeani hieman kiireisempänä ;) Hän nimittäin päätti jo useampi viikko sitten, että päiväunet eivät ole kiva juttu vaan paljon mukavampaa on heräillä reilun tunnin päästä touhuamaan äidin kanssa ; D Meillä on siis totuttu aiemmin nukkumaan jopa kolmenkin tunnin päiväunia ja nyt pitkät päiväunet nukutaan max kerran viikossa. Tilanne on vaatinut itseltänikin hieman sopeutumista ja edelleen uskon nukkumisen parantuvan vielä jossain vaiheessa. Onneksi ainakin toistaiseksi meillä nukutaan öisin paremmin kuin hyvin<3

Miehelläni alkaa torstain jälkeen kesäloma ja sitä jo koko perhe kovasti odotellaan<3 Torstaina suuntaamme möksälle juhannuksen ajaksi ja seuraavalla viikolla luvassa on muun muassa kampaajalle menoa sekä Tukholman risteilyä<3 Rakkaan neitimme 1-vuotis synttäreitäkin olen alkanut jo hieman suunnittelemaan<3 Ihan hullua ajatella, että rakkaan syntymästä on pian jo vuosi täynnä<3 Heinäkuussa hänestä tulee taapero<3

Kuluneisiin viikkoihin on mahtunut myös pari tapahtumaa, joihin olemme osallistuneet. Toukokuun lopulla kävimme kaksin Hartwall areenalla Cheekin Täältä sinne-kiertueen päätöskeikalla<3 Täytyy sanoa, että oli kyllä aivan mieletön show jälleen kerran!!<3 Shown päätyttyä jäimme mieheni kanssa odottelemaan Jarea Hartwall areenan ulkopuolelle ja parin tunnin odottelun jälkeen tavattiinkin Jare ja saatiin yhteiskuvat otettua<3 Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa serkkuni YO-juhlat :) Pientä vaatetuskriisiä oli havaittavissa kunnes lopulta pari päivää ennen juhlia löysin sopivan mekon itselleni : D




Helteisten päivien ansiosta olemme jo pariin kertaan testailleet perheallasta, jonka olimme viime postauksessa juuri ostaneet :) Hieman skeptisenä neidin altaaseen kanssani laitoin, mutta yllätyksekseni hän tykästyikin vedessä lotraamiseen ;) Aurinkoiset säät ovat myös mahdollistaneet grillaamisen ja grilliruokia onkin herkuteltu viikoittain ; D Viimeksi lauantaina kun ystäväni tulivat meille grillaamaan ja istumaan iltaa<3




Sisustuksen osalta kodissamme ei ole tapahtunut suurempia muutoksia. Neidin huone on mietintämyssyn alla.. Haaveilen vaaterekistä, johon saisin esille neidin mekkoja ja muita ihania vaatteita :) Viime aikoina hankintoja on tullut tehtyä lähinnä neidille.. Suurimmaksi osaksi olen shoppaillut neidille vaatteita, mutta myös matkarattaat tuli vihdoin pari viikkoa sitten hankittua<3 Makuuhuoneeseen pitäisi porata jo Hullareilta kotiutunut valkoinen Maze seinähylly. Viime viikolla päätimme muuttaa terassilla kalusteiden paikkaa ja yllätyimme todella paljon, miten viihtyisämmäksi terassin saimme<3 Viikonloppuna tuli heti pariin otteeseen syötyä terassilla ;) Voisin vaikka postailla terassista kuvia lähiaikoina kun vain ehdin nappailla kuvia ;)  





Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!<3


maanantai 21. toukokuuta 2018

Aurinkoiset kesäpäivät ;)


Nyt on viime viikkoina saanut nauttia aurinkoisesta ja helteisestä säästä<3 Huikeaa, että helteet ovat pitkästä aikaa hellineet meitä jo toukokuussa! Me ollaan viihdytty neidin kanssa paljon omalla pihalla joko kaksin tai koko perheen voimin :) Viime viikolla käytiin ostamassa pihalle perheallaskin, mutta sitä ei tosin ole vielä täytetty.. Kovasti kiinnostaisi kyllä allasta kokeilla neidin kanssa :) Samaan aikaan jännittää, mitä neiti altaasta tuumaa, kun hän ei oikein koskaan ole kylvyistäkään innostunut..



Viime maanantaina mieheni sai idean töistä tultuaan ja päätti ex tempore viedä meidät katsastamaan Hernesaaren rannassa sijaitsevan Löylyn :) Löyly oli kyllä upealla paikalla ja aivan täynnä porukkaa. Neiti oli meidän mukana, joten tuntia pidempään emme siellä olleet :) Totesimme kyllä mieheni kanssa molemmat, että kesän aikana pitää mennä käymään Löylyssä uudestaan ;)



Viime viikolla käytiin myös hankkimassa neidille UV-vaatteita mahdollista allas kokeilua sekä tulevaa Kreikan reissua varten ;)  UV-vaatteiden löytäminen ei ollut vaikeaa, mutta sen sijaan sopivan koon valitseminen tuotti hieman päänvaivaa.. Tarkoituksena oli löytää semmoinen koko, joka soveltuisi nyt kesälle, mutta mahtuisi vielä Kreikkaankin lähtiessä. Pitkän pohdinnan tuloksena päädyimme pienempään kokoon, sillä isomman koon housut eivät pysyneet edes ylhäällä :D Nyt täytyy vaan toivoa, että pienemmän koon vaatteet mahtuisivat neidille vielä syyskuussa ;) UV-vaatteiksi valitsimme pitkähihaisen paidan, housut ja UV-hatun, joka suojaa niskaakin ;) Vaatteet löysimme Polarn O Pyretin liikkeestä :)


Tällä viikolla meillä ei neidin kanssa pahemmin ole ohjelmaa sovittuna, eli arkipäivät kuluu luultavasti kotosalla ja omalla pihalla oleillen :) Jos kelit sallivat, niin olisi kiva kokeilla allasta ;) Toiveena olisi myös saada neiti nukkumaan taas pitkiä päiväunia.. Haaveeksi saattaa jäädä ; D Meillä on nyt reilu viikko olleet päiväunet yksi iso vitsi! Reilun kolmen tunnin sijaan neiti on nukkunut max 1h 15min mittaisia päiväunia, paitsi lauantaina jolloin uni maistui 2,5 tuntia.. 10kk:n kehitysvaihetta käydään siis läpi meillä.. Äitiyslomakin päättyi virallisesti muutama päivä sitten, mutta jatkan neidin kanssa kotoilua ainakin vielä jonkin aikaa<3 Lauantaina meillä olisi päivällä serkkuni synttärit  ja illalla lähdetäänkin mieheni kanssa kaksin Cheekin keikalle Hartwallille!!<3 Lauantaita odotellessa<3



Aurinkoista viikkoa kaikille!<3















torstai 10. toukokuuta 2018

Terassin kesäkauden avaus ;)



Kesä alkaa viimein olla täällä!<3 Viime viikonloppuna pesimme lähes täysin terassimme, vain lasitukset kaipaavat vielä pesua lähipäivien sisällä ;) Samalla avasimme myös grillikauden grillaamalla ribsejä isäni kanssa, nams :P Ribsien kera tarjosimme fetasalaattia sekä kesän ensimmäiset uudet perunat :)



Terassin suhteen minulla pyöri mielessä alkuun vaikka minkälaisia suunnitelmia. Ajatukset pyörivät niin sohvaryhmän hankinnan kuin terassikalusteiden vaihtamisen välillä, mutta lopulta päädyimme pitäytymään entisissä kalusteissa ;) Ainoastaan kansi-/aurinkotuolin hankinta houkuttelisi vielä hieman :) Erityisesti Ecofurnin aurinkotuolia olemme mieheni kanssa pohtineet. Saa nähdä kotiutuuko kyseinen tuoli meille tämän kesän aikana :)

Plantagenissakin jouduimme käydä pariin otteeseen ennen kun sain päätettyä millä kasveilla/kukilla haluan tänä kesänä terassimme somistaa.. Se onkin sitten eri asia kuinka riemuissaan muu perheeni oli näistä reissuista ; D Lopulta kotiutin Plantagenista meille muratin, amppeliorvokin, Lobelian, puksipuun sekä oliivipuun :) Lobelian ripustin ulko-ovemme edustalle. Tällä hetkellä hieman arveluttaa, miten orvokki mahtaa selvitä terassin paahteessa.. On meinaan jo muutaman päivän aikana osoittanut nuupahtamisen merkkejä..





Eilen terassia kuvatessa bongasin takapihamme pihlajanjuurelta nousseen esiin pinkkejä kukkia! Liljoja!<3 Viime kesänä liljat kukkivat keltaisina :) Me emme ole pihalle mitään istuttaneet, joten taitaa olla edelliset asukkaat liljojen takana :) 


Postausideoita blogiin olisi itsellä vaikka kuinka paljon, mutta viimeisten viikkojen aikana ajan löytäminen blogille on ollut haastavaa.. Pikkuneitimme oppi vappupäivänä istumaan ja konttaamaan<3 .. ja no liikkumaan oppimisen myötä hulinaa neidin kanssa on lievästi sanoen riittänyt ; D Neidillä on myös meneillään kehitysvaihe, jonka ansiosta hän vaatii entistä enemmän seuraa ja läsnäoloa.. Voi pientä<3 Suht tavallista lapsiarkea pyöritellen on siis viime viikot kuluneet, vappua ja yhtä möksäviikonloppua lukuun ottamatta ;) 



Mukavaa helatorstain jatkoa kaikille!<3





















tiistai 24. huhtikuuta 2018

Löytöjä Lapsimessuilta ;)


Lauantaina suuntasimme koko perheen voimin meidän ensimmäisille Lapsimessuille. Välttääksemme pahimman ryysiksen, päätimme taktikoida ja suuntasimme messuille vasta iltapäivällä ;) Messuilla saimmekin kuulla, että aamupäivästä porukkaa oli ollut rutkasti enemmän. Taktikointi siis kannatti, vaikka olihan messuilla edelleen väkeä jonoiksi asti : D Harmiksemme neiti ei malttanut nukkua messuilla päiväuniaan ja loppuilta yritettiinkin ymmärtää yliväsynyttä yhdeksänkuista : D Voi toista<3

Alun perin lähdimme messuille metsästämään tarjouksia muun muassa pian hankinnan alla olevasta turvaistuimesta sekä matkarattaista, mutta kyseiset tuotteet eivät olleet alennuksessa toivomiltamme tuotemerkeiltä. Täysin tyhjin käsin emme messuilta kuitenkaan kotiutuneet :) Mukaan tarttui muutamia ilmaisnäytteitä, useampi tetra Valion Onni-puuroja ja rahkoja, muutamia vaatteita neidille sekä ihana Joseph-pupu yövalo<3



Jo ennen messuille lähtöä vähän arvelinkin, että kotiutan sieltä ainakin vaatteita jos en mitään muuta. Sen verran pahasti olen koukussa lastenvaatteisiin ;) Erityisen innoissani olen tuosta Luppaset- malliston pupumekosta, jonka bongasin Siluettiverstaan pisteeltä<3 Hetken aikaa pohdin mustan ja vaaleanpunaisen mekon välillä ja lopulta kotiutin vaaleanpunaisen. Kokonsa puolesta mekko tulee varmasti menemään neidille pidemmän aikaa, sen verran reilun kokoinen tuo pieninkin koko oli :)



Pupumekon kaveriksi löysin vielä FMAM:n vaaleanpunaiset nahkatossut suloisilla pupunkorvilla varustettuna<3 Tossujen ja mekon lisäksi kotiutin vielä Gugguun legginssit sekä Vimman hattaransävyisen lettibodyn :)


Joseph-yövalosta olin haaveillut jo pitkään ja monta kertaa osallistuin arvontoihin, joissa sen olisi voinut voittaa, mutta arpaonni ei koskaan suosinut ;) Nähtyämme sen messuilla edes pienessä alennuksessa, oli se aivan pakko kotiuttaa!<3 Tällä hetkellä pupu majailee vielä pahvilaatikossaan ja pohdimme sille arvoistansa paikkaa neidin huoneessa :) Sovittelin eilen pupua muun muassa makuuhuoneen tikkaille sekä neidin huoneen lipaston päälle.



Ystäväni on toivonut postausta Hullareiden shoppailuihin liittyen ja olenkin ollut monta päivää aikeissa postailla niistä, mutta aina on tullut jokin mutka matkaan.. Muun muassa vasta eilen hain postista viimeiset tilaukseni.. Toivottavasti vielä tämän viikon aikana ehtisin postailla viimein Hullareistakin ;)


Mukavaa tiistain jatkoa kaikille!<3

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Keväisiä kuulumisia :)



Meillä on eletty viime viikot melko tavallista arkea. Pääsiäistäkin päädyimme tänä vuonna viettämään möksän sijaan kotona. Pienen lenssunkin saimme kylään lähinnä juuri pääsiäisvapaiden "riemuksi". Emme kuitenkaan antaneet lenssulle valtaa, vaan vietimme suunnitellusti pitkäperjantain anopin ja apen luona ja yhtenä päivänä kävimme tutustumassa neidin uuteen serkkupoikaankin<3 Taisi meidän pääsiäisen viettoon mahtua myös sushilajitelmien nouto Hanko sushista, nams ;P 




Tänään juuri totesin isälleni, että nyt ollaan vaihteeksi oltu neidin kanssa enemmän kotona päivisin. Viime viikolla kävimme neidin sylikummin luona kylässä, mutta muuten emme ole käyneet pääsiäisen jälkeen missään neidin kanssa arkipäivisin. Vaihteeksi on ollut kiva viettää arkipäiviä ihan vaan kotona oleillen :) Viime lauantaina veimme neidin papan luokse hoitoon ja suuntasimme kaksin juhlistamaan ystävämme vaimokkeen kolmekymppisiä 20-luvun teeman mukaisesti ;) Alkuun meinasi usko loppua teeman suhteen. Harmaita hiuksia tuotti niin molempien vaatteet kuin meikkinikin, mutta lopulta saimme luotua molemmille suht onnistuneet lookit :D Ihan koko kokonaisuudesta emme harmikseni älynneet ottaa kuvia.. Tai ehkä onneksi ; D Oli kyllä ihana päästä pitkästä aikaa kaksin hetkeksi toisiin ympyröihin ja neidilläkin oli sujunut papan kanssa ainakin alkuun todella hyvin<3


Pikku hiljaa olemme alkaneet suunnitella tulevan kesän ohjelmaa<3 Pitkästä aikaa monen vuoden tauon jälkeen miehelleni on kertynyt neljän viikon kesäloma! Ensimmäiset kolme viikkoa hän pitää putkeen ja yhden viikon hän säästää syyskuun alkuun jolloin suuntaamme lämpöön<3 "Pienen" pohdinnan tuloksena saimme viimein eilen varattua meille matkan Kreikkaan, Lefkaksen saarelle<3 Tällä kertaa lähdemme reissuun nelisin, sillä neidin pappa lähtee myös mukaan :) Nyt ei millään malttaisi odottaa syyskuulle<3


Hullut Päivätkin alkoivat tänään ja pari pientä juttua kävinkin heti aamusta naputtelemassa verkossa ostoskoriin ;) Tavaratalon puolellakin olisi vielä tarkoitus tänään pyörähtää ;) Ihan hirveästi en ajatellut tällä kertaa Hullareille rahaa upottaa, mutta Wondersin ballerinoja ajattelin perjantaina yrittää verkosta itselleni napata ;) Lauantaina toiveissa olisi saada napattua neidin huoneeseen Aarikan Reitti-valaisin<3 Neidin huone on tällä hetkellä muutenkin hieman tuuliajolla sisustuksen suhteen kun pinnasänky majailee edelleen meidän makuuhuoneessa.. Neidin huone ei ole tällä hetkellä ainut paikka johon kaipaisin pientä uudistusta kodissamme. Erityisesti lasitettu terassimme kaipaisi talven jäljiltä pientä siivousta ja uusia istutuksia jo ajat sitten kuolleiden kanervien tilalle :D Narsisseista haaveilen, mutta en tiedä uskallanko niitä vielä yöksi jättää ulos mahdollisten yöpakkasten vuoksi.. Tv-seinän julisteet haluaisin myös päivittää keväisemmiksi. Pari uutta viherkasvia kotiutinkin meille jo eilen Plantagenissa vierailun tuloksena ;)

Tulipas tästä postauksesta melkoinen sekametelisoppa, mutta silloin pitää skriivailla kun on aikaa ja runosuoni sykkii ;)


Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!<3



torstai 29. maaliskuuta 2018

Kevättä ilmassa ;)


Kevään saapumisen alkaa pikku hiljaa jo huomaamaan :) Paukkupakkaset ovat väistyneet ja päivisin lämpötilat ovat liikkuneet plussan puolella! Aurinkokin on paistanut jo ihanan lämpimästi<3 Omalla pihallakin alkaa pikku hiljaa lumen alta olla maata näkyvissä! Pian voi laittaa talvikengät ja -takit varastoon ja ottaa tennarit ja kevät-takit käyttöön.. Ihanaa kun meidän pikkuneidinkin vaatetusta voi pikku hiljaa keventää ja ottaa uudet välikausihaalarit käyttöön<3

Viime postauksessa lupailin palailla välikausihaalareiden tiimoilta asiaan kun olen tehnyt päätöksiä haalareiden suhteen ;) No nyt pohdinnat on saatu päätökseen ja kaksi haalaria jäivät meille :) Tiesin jo haalareita pohtiessani, että sekä Mini Rodinin, että Polarn O Pyretin haalarit pääsevät meille sovitukseen ;) Lähinnä haalareiden värin päättäminen oli vaikeampaa ; D 

Ajatuksena haalarin hankinnassa oli löytää kaksi hieman eri tyylistä haalaria. Toisen haalarin halusimme niin sanotusti paremmaksi haalariksi, jota käytettäisiin enemmän kylä- ja kauppareissuilla ja toisen haalarin olisi tarkoitus soveltua puistoiluun ja kuraleikkeihin :) 

Ensin ihastuin Mini Rodinin Pico-haalariin ja tilasin sovitukseen sekä pinkin, että tummansinisen haalarin. Kahden eri värisen haalarin tilaaminen ei ollut kovin fiksua, sillä värin valitseminen osoittautui vaikeammaksi kuin luulinkaan :D Alkuun ajattelin pitäväni tummansinisen, sitten seuraavana päivänä pinkin ja sitten taas tummansinisen haalarin. Lopulta päädyin pitämään tummansinisen Picon ja tilasin Polarn O Pyret:ltä pinkin haalarin puistoilua ja kuraleikkejä ajatellen ;)




Mini Rodinin tummansinistä Picoa ollaan testailtu käytössä nyt parina päivänä lähinnä päiväunilla ja P.O.P:n haalari odottelee vielä kaapissa, että neiti kasvaa puistoilu ikään. Uskon kuitenkin, että loppu kesästä tai viimeistään syksyllä tämäkin haalari pääsee käyttöön ;)  Picoon olen tykästynyt parissa päivässä täysin ja tummansininen väri oli juuri oikea valinta<3 Tykkään muutenkin käyttää neidillä tummansinisiä vaatteita :) Etenkin ulkohaalarina tummansininen toimii mielestäni ehkä jopa paremmin kuin pinkki. Asusteilla saa hyvin luotua tyttömäistä tyyliä ;)


Mukavaa torstaita kaikille!<3