keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Muutosten vuosi ;)


Huh, takana pisin blogihiljaisuus ikinä.. Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kiireet ovat jälleen kerran suurin syypää blogihiljaisuuteen.. Tai ehkä ei kiireet vaan loppu- sekä alkuvuoden suuret elämänmuutokset, joihin olen halunnut ihan rauhassa totutella ;)

..Meidän maailma kun mullistui loppuvuodesta ihan kertaheitolla, kun yllättäen joulukuun alussa niin sanotusti "tikkuun pärähti kaksi viivaa" eli vauva 2017 olisi tuloillaan meille<3  Tähän saakka kaikki on sujunut suunnitellusti ja nyt ollaan jo raskauden puolivälissä<3 Alun kuvotukset ovat siis takana päin ja olo on ollut viime viikot suht normaali ;) Puolentoista viikon päästä olisi edessä kauan odotettu rakenneultra, jossa pienen terveyden lisäksi saadaan mahdollisesti viimein tietää, onko masussani tyttö vai poika<3 Pientä jännitystä ilmassa siis<3

Alkuvuoteen mahtui myös toinen suuri elämänmuutos, kun rakkaani sai pitkän etsimisen jälkeen viimein oman alan töitä!! Uuden työn aloittaminen meinasi samalla vanhan perheyrityksen hautaamista pitkän uran jälkeen.

Tulevan perheenlisäyksen myötä olemme kiihdyttäneet entisestään tahtia asunto-projektin suhteen. Nyt ei pelkästään vain etsitä uutta kotia vaan myydään samalla nykyistä kotia.. Tavallaan vähän haikeaa mahdollisesti lähteä tästä nykyisestä kodista jossain vaiheessa, mutta haaveissa olisi, että kevään kuluessa meillä olisi viimein se pitkäaikaisempi koti löydettynä ;)

Selailin tuossa viime aikoina otettuja kuvia luuristani ja pakko myöntää, että hiukan vähänlaisesti löysin tänne blogin puolelle julkaisukelpoisia kuvia ;) Luuri on täynnä lähinnä masu-kuvia<3 Puhelimessani on viime aikoina ollut myös jatkuvasti tila vähissä, joten kuvia ei ole paljon pystynyt sillä ottamaankaan.. Nyt tässä skriivauksen lomassa puran samalla luurini kuvia ja muita tiedostoja Macille, jotta saisin edes hetkeksi lisää tilaa.. Jos jotain olen päättänyt niin sen, että tämä tulee olemaan viimeinen iPhone 16 Gt.. Murrr.. Seuraavassa luurissa saa olla tilaa vähintään 32 Gt ;)

Tähän postaukseen oli todella vaikea valita sopivaa kuvaa, joten päädyin vain yhteen kuvaan, joka viestii heräteostoksesta, jonka tein jo useita viikkoja sitten ;) Huvittavinta tuon ylläolevan Mäyris-bodyn hankinnassa oli, että ostin roosan värisen bodyn täysin vauvan sukupuolta tietämättä :D No ehkä ennustukseni käyvät toteen ja saamme tytön.. ;) Pojalle tuon sävyisellä bodylla liiemmin olisi käyttöä, kuin ehkä kotioloissa :D



Palailemisiin ja mukavaa iltaa kaikille!<3