tiistai 22. marraskuuta 2016

Pappelina Svea-matto :)


Hih, reilu viikko sitten perjantaina sain viimein Pappelinan purettua pakkauksestaan ja aseteltua olohuoneen lattialle :) Pakko myöntää, että en varmaan voisi enää tyytyväisempi hankintaani olla! Matto on ihan täydellinen!<3




Räpsin kuvia matosta lauantaina auringon paistaessa suoraan olohuoneeseen. Suora auringonvalo teki kuvaamisesta hieman haastavaa, sillä kuvakulmat sai tarkkaan katsoa, jotta sai kuvattua maton oikean sävyisenä :) Varjoisat kuvakulmat saivat maton sävyn näyttämään todellista tummemmilta. Yllä olevassa kuvassa maton sävy on lähimpänä todellista, eli hohtavan valkoista ;)


Matto on nyt reilun viikon ajan ollut osa olohuoneemme sisustusta, joten käyttökokemusta ei vielä kovin pitkältä ajalta ole kertynyt. Tähän mennessä voin kuitenkin sanoa, että jalan alla matto ei tunnu lainkaan niin muoviselta ja kovalta kuin olin ennen maton saapumista ajatellut, pikemminkin miellyttävän pehmeältä<3 Matto ei muutenkaan näytä niin muoviselta, vaikka se muovista valmistettu onkin ;) Voisin tehdä maton puhdistukseen liittyvän postauksen kunhan käyttökokemusta kertyy enemmän.. Toivottavasti ei kovin pian :D

Joulukuu alkaa jo ensi viikolla ja pikku hiljaa olen alkanut pohtimaan tulevan joulun somisteita, joulupöydän kattausta sekä joululahjoja. Siinä mielessä olen tänä vuonna myöhässä, että en edelleenkään ole saanut aikaiseksi edes ulkovaloja parvekkeelle, no ehkä vielä tällä viikolla ;) Lauantaina meillä on tämän vuoden toiset pikkujoulut, joita en itse tällä kertaa emännöi vaan ystäväni päätti napata itselleen emännöinnin pestin tänä vuonna :) Lauantaita odotellessa<3

Nyt on lähdettävä kauppaan, sillä jääkaappi ammottaa tyhjyyttään..



Palailemisiin ja mukavaa iltaa kaikille!<3






torstai 10. marraskuuta 2016

Haaveilua unelmien kodista :)


Hih, uuden kodin etsintä on ollut viime viikkojen ajan enemmän tai vähemmän suunnitteilla. Olen selaillut asuntoja netissä päivittäin ja tehnyt mielessäni listaa asioista, joita uudelta kodilta vaadin tai vaadimme. Viime viikkojen aikana vaatimukset ovat kerta toisensa jälkeen selventyneet meille molemmille :) Ajattelin tehdä hieman listaa seikoista, joiden toivoisimme täyttyvän uuden kodin etsinnässä :)

PINTA-ALA

Tulevassa asunnossamme tulisi olla vähintään 80 neliötä. Alunperin suunnitelmissa oli katsoa vain reilu 70 neliöisiä kolmioita, mutta matkan varrella ajatukset ovat muuttuneet ja nyt etsimme myös neliöitä :) Unelmana olisi löytää jopa yli 100 neliöinen asunto, mutta nähtäväksi jää, löytyykö noin isoa asuntoa kohtuullisella hinnalla.. Haaveissa olisi kuitenkin löytää sen kokoinen koti, että mahdollisen perheenlisäyksen tullessa ei olisi vuosiin kiire muuttaa isompaan :)

PARI- TAI RIVITALO KAHDESSA TASOSSA

Hakusessa olisi siis kaksitasoinen pari-tai rivitalo, mielummin paritalo. Asunnossa voi kaksitasoisuuden sijaan olla myös iso käyttöullakko, joka voisi toimia isompana olohuoneena tai vaikka meidän master bedroomina ;) Oli sitten tuleva kotimme pari-tai rivitalossa, niin pääasia ettei kerrostalossa. Palan nimittäin halusta päästä kokeilemaan myös muuta asumismuotoa vaihteeksi ;) 

OMA PIHA

.. Tai ainakin iso terassi, kuten viimeisimmässä kiinnostavassa asunnossa olisi ollut. Edellisin kohde täytti itseasiassa kaikki kriteerimme, mutta kova hinta sorrutti haaveemme..

REMONTTIHUOLETON

Toiveissa olisi löytää joko uusi tai ainakin täysin remontoitu asunto, jossa ei ihmeempiä remontteja tarvitsisi tehdä. Meillä kummallakaan ei ole suurempaa kokemusta remontoimisesta ja toisia emme haluaisi remontoimisella vaivata.

KORKEA HUONEKORKEUS

Unelmissa olisi löytää asunto, jossa olisi esimerkiksi korkea keittiö ja olohuone. Etenkin korkea olohuone olisi upea ja avara!<3

TAKKA

Ei niin välttämätön, mutta ihana kuitenkin<3 Mikä olisikaan ihanampaa talvisena iltana kuin istua takkatulen ääressä villasukat jalassa ja glögilasi kädessä<3

MUSTA-VALKOISET MATERIAALIT 

Keittiön värimaailma olisi parhaimmillaan jos siellä olisi korkeakiiltovalkoiset ovet ja mustat tasot<3 Kylpyhuoneen lattian kaakelit saisivat olla tummanharmaat ja seinän kaakelit valkoiset mustalla tehosteella varustettuina :)

Mielenkiintoista sitten nähdä tulevan kodin löytyessä, että kuinka moni näistä kriteereistämme lopulta täyttyi ja mikä kriteereistä jäi vähiten tärkeäksi :)

Pappelinan matto kotiutui meille toissa iltana, mutta uskokaa tai älkää se on edelleen rullalla pakkauksessaan.. No ehkä vielä tänä iltana matto päätyy lattialle saakka ;) Ihan viimeistään viikonloppuna kuitenkin ;)



Palailemisiin!<3




tiistai 8. marraskuuta 2016

Takaisin kuvioissa ja Omppu it is! ;)


Hih, läppärittömyys ei kohdallani kovin kauan kestänyt, sillä jo eilen omppu-perheemme täydentyi uudella jäsenellä, Applen Macbook Airilla nimittäin! :) Ostaesssani edellisen läppärin Asukselta vuonna 2012 pohdin pitkään Ompun ja PC:n välillä, lopulta päädyin halvemman hinnan vuoksi Asukseen. Ostopäätökseen olin tyytyväinen viime kuun puolelle saakka, kunnes läppärini alkoi näyttää ensimmäisiä tuhon merkkejä.. 

Viime viikon keskiviikkona suunnitelmissa oli pitkästä aikaa tehdä postaus useamman kuvan kera. Alku näyttikin lupaavalta, sain koneen auki ja kirjauduttua blogin puolelle, kunnes yht äkkiä kone vain pimeni, eikä lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut enää käynnistämään itseään :/ Läppärin uumeniin jäi tuhansia kuvia ja tiedostoja, joita edes huolto ei pystynyt enää kovalevyltä pelastamaan :/ Suurin osa kadonneista kuvista on onneksi vielä muistikorteilla tallessa<3 Kaikki muut tiedostot sen sijaan ovat pettymyksekseni ikuisesti poissa..

Tällä kertaa läppärin valitseminen ei ollut lainkaan vaikeaa, lähes samantien päätin, että nyt olisi aika kokeilla vaihteeksi Ompun konetta :) Täytyy kyllä myöntää, että en voisi olla tyytyväisempi valintaani<3 Omppu on nopea, siro ja ihanan kevyt jopa sylissä pidettäväksi. Parhainta kuitenkin varmaan on se, että kerrankin omistan läppärin, joka toimii saumattomasti muiden Omppujeni kanssa<3

Nyt uskallan jopa luvata enemmän postauksia, kuvilla ja ilman, kun pitkästä aikaa on sylissä läppäri joka ei takkuile toistuvasti<3 ;) Pian lähdetään noutamaan postista tilaamaani Pappelinan mattoa :) Mikäli matto vain istuu täydellisesti olohuoneeseemme, niin tulen tekemään kuvapostauksen matosta lähipäivinä ;) Seuraavassa postauksessa avaudun teille hieman unelmien kodista, jota olen viime aikoina suunnitellut<3



Pikaisiin palailemisiin<3

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Epäonnisia kuulumisia..

Hih, piiitkä tovi on päässyt vierähtämään edellisestä postauksesta.. Elämässäni on ollut viime aikoina ilmassa vähän kaikenlaista.. On ollut niitä ihania ja mukavia hetkiä, mutta matkaan on mahtunut myös paljon epäonnea :/ Epäonni, taitaakin olla se päällimmäinen syy pitkään jatkuneelle blogihiljaisuudelle. 

Palasimme mieheni kanssa kotiin reilu kolme viikkoa sitten aivan uskomattoman upealta häämatkalta<3 Kotiutuminen Karibian auringon syleilystä kylmään ja syksyiseen Suomeen ei ollut se mieluisin ja helpoin ajatus. Suomeen päästyä ja arkeen palattua oli pakko kehitellä jotain uutta tekemistä tylsän ja ankean harmaan syksyn keskelle. No mikäs voisikaan olla kivempaa kuin uuden kodin etsiminen ja siitä haaveilu.. Uuden kodin etsimisessä ryhdyimmekin heti tuumasta toimeen ja lopulta meillä olikin kaksi varteenotettavaa kohdetta. Päätimme tehdä ensin toisesta kohteesta ehdollisen tarjouksen ja kun tarjouksemme ei mennyt läpi, teimme vielä toisesta kohteesta  ehdollisen tarjouksen.. No toisen kohteen kanssa tarjouksemme olisi ehkä mennyt läpi, mutta pankki ei tullut vastaan, eli laina jäi saamatta.. Viime viikon tiistain pankissa käynnin jälkeen harmitti enemmän kuin ehkä ikinä :/

Loppupeleissä koko viime viikosta ei jäänyt kaverimme lauantaina järjestämien tupareiden lisäksi mitään muuta mukavaa käteen.. Viikonhan kruunasi lauantai yönä alkanut Haukkumme huonovointisuus, joka huipentui lopulta sunnuntai-iltana päivystykseen lähtöön :/ Päivystyksessä otettiin Veetistä röntgenkuvat ja verikokeita, mutta täysin varmaa diagnoosia huonovointisuudelle ja kuumeilulle ei osattu antaa.. Kirjoittivat Veetille kovan antibioottikuurin viikoksi sekä vahvaa kipulääkettä ja pyysivät tulemaan takaisin mikäli vointi huononisi tai ei lääkkeistäkään huolimatta kohenisi. Maanantaina oli vielä puoli päivää jatkuva huoli päällä töissä Veetin tilanteesta, mutta iltaa kohden Veeti alkoi vähitellen virkistyä ja aloimme uskoa taas parempaan huomiseen<3 :) Antibiootista ja kipulääkkeestä taitaa olla hyötyä, sillä eilen Veeti alkoi olla jo täysin oma itsensä<3 Varmuuden vuoksi käytetään vielä kuurin päätyttyä pieni potilaamme verikokeissa, jotta saadaan varmuus, että murumme on varmasti toipunut kunnolla :)

Kaiken tämän epäonnen lisäksi myös läppärini päätti juuri tänään sanoa sopimuksensa irti.. Juuri kesken postauksen teon :/ Läppärin syövereihin jäi paljon sellaisia tiedostoja ja kuvia, jotka toivoisin voivani pelastaa vielä.. Aviomieheni ilta onkin tänään koostunut läppärini toivottomiksi osoittautuneista korjausyrityksistä :/ Jos jollain ihmeen konstilla saisin vielä tiedostoni pelastettua, niin se tosi asia ei poistu, että uuden läppärin hankinta on välttämätöntä..

Nukahtaneesta läppäristäni johtuen postauksissani ei välttämättä näy pahemmin kuvia, sillä suurin osa kuvistani on nukahtaneella läppärillä :/ Tällä hetkellä postailen puhelimen sovelluksen avulla, joten tekstin jäsentelystä en lupaa suuria.. 

Suunnitelmissa olisi postailla teille ajatuksia herättäneestä unelmien kodista, Pappelinan matosta, jonka viimein eilen uskaltauduin tilaamaan meille ;) sekä Karibian risteily kokemuksista ;)



Palailemisiin<3