Hih, täällä valmistaudutaan vauhdilla huomenna koittavaan Viron reissuun. Kovasta kiireestä ja stressistä huolimatta halusin kuitenkin skriivailla pienen postauksen tämän päivän kakunmaistelutilaisuudesta. Suuntasimme siis tänään maistamaan neljää eri kakkua Järvenpäässä sijaitsevaan konditorioon :) Tarjolle oli laitettu pyytämämme palat mango-, passion, lime- ja mansikka juustokakuista :)
Haussa meillä oli siis raikas juustokakku, mielellään keltaisella kuorrutteella varustettuna. Täytyy sanoa, että kaikki kakut olivat todella hyviä, mutta mansikka juustokakku oli meidän makuumme ehkä hieman liian makea. Voittajaehdokkaiksi päätyivät siis kolme eri kakkua, eli mango-, passion- ja lime juustokakut. Lopulta karsimme limen pois vaihtoehdoista, sillä kuorrutteen vihreä väri ei ehkä olisi ollut omiaan meidän häissä.
Jäljellä on siis vaihtoehtoina edelleen mango- ja passion juustokakut.. Avopuolisoni kallistui enemmän passion juustokakkuun, sillä kakku oli maultaan raikkaampi. Itse taas tykästyin molempiin kakkuihin, mutta mangosta pidin ehkä enemmän kakun kuorrutteen keltaisemman värin vuoksi.. Passion juustokakun kuorrute oli mielestäni liian hailakan keltainen. Tiedustelimme olisiko kuorrutetta mahdollista saada hieman keltaisempana, mutta se jäi vielä arvoitukseksi, sillä he lupasivat selvittää asiaa.. Nyt vaan odotellaan, mitä he vastaavat ;)
Mukavaa iltaa ja palailemisiin<3