maanantai 29. helmikuuta 2016

Iittalan Aalto ja muita kuulumisia :)


Viime aikoina sisustus- sekä muiden hankintojen tekeminen on jäänyt vähälle, sillä olemme avopuolisoni kanssa pyrkineet säästämään rahaa tulevia häitämme sekä häämatkaa varten ;) Helmikuun aikana sorruin tekemään vain yhden sisustushankinnan, toteuttaen samalla pitkäaikaisen haaveeni. Kotiutin meille nimittäin valkoisen Iittalan Aalto maljakon<3 Tykkään paljon leikkokukista ja nappaan tavallisesti pari kertaa viikossa meille kauppareissulta mukaan joko neilikoita tai tulppaaneja, joskus liljojakin. Kaikki kotoa löytyvät maljakkomme ovat olleet jo pitkään kulahtaneita ja tylsän tavallisia ja siksi olinkin onnessani saadessani viimein kotiuttaa Aalto maljakon meille<3 Maljakko on mitoiltaan 201 mm ja ennestään meiltä löytyy jo 160 mm kokoinen vedenvihreä Aalto maljakko :) 

Maljakosta muihin kuulumisiin. Tässä postauksessa ajattelin hieman skriivailla kuulumisiakin sekä avautua toistuvasta blogihiljaisuudestani. Parin viime viikon aikana elämässäni on ollut meneillään vähän kaikenlaista, on ollut rentouttavia hetkiä, mutta myös stressaavia aikoja. Tällä kertaa hääkiireet eivät ole olleet suurin syy blogihiljaisuuteeni, vaan stressaava tilanne kotona.. Meidän kotiin ovat nimittäin rantautuneet oudot lihas/nivelkivut :/ Itse olen säästynyt säryiltä, mutta parempi puoliskoni on kärsinyt välillä kovistakin säryistä.. Erilaisia tutkimuksia on tehty ja mitään vakavaa ei ole löytynyt, onneksi<3 Jatkuva huoli toisesta sai minutkin hieman passiiviseksi, mutta nyt kun kivut ovat pikku hiljaa alkaneet helpottaa, on meidänkin arki taas normalisoitumassa :)

Viime viikolla pidimme avopuolisoni kanssa pienimuotoisen talviloman, lomaillen torstaista sunnuntaihin :) Tällä kertaa miniloma kului kotona oleillen, mutta myös ystäviä nähden :) Asunnon ostokuume pitää minua edelleen tiukasti otteessaan ja loman aikana tulikin piipahdettua asuntonäytössä, mutta kyseinen rivitalo ei ollut meitä varten.. Aivan uskomattoman pieni kolmioksi nimittäin.. :/ Minilomamme piti sisällään myös ikimuistoisen Cheekin keikan Hartwall Areenalla<3 Areenan meiningeistä teen oman postauksen lähiaikoina ;)


Pikaisiin palailemisiin<3 



Makuuhuoneen sisustus :)

Selailin tuossa taannoin vanhoja blogi-postauksiani ja huomasin, että en ole julkaissut yhtäkään kuvaa makuuhuoneestamme :) Saman tien aloinkin räpsimään kuvia makuuhuoneesta ja ehkä pari julkaisukelpoistakin kuvaa sain otettua ;)

Tilasin jo kauan ennen joulua musta-valkoiset Happy Lights pallovalot ja vasta muutama viikko sitten vaatehuonetta penkoessani törmäsin valoihin uudelleen ja päätin, että nyt niille olisi keksittävä paikka, etteivät ne täysin unohdu :) Asettelin 35 palloa sisältävän valosarjan sängynpäätymme päälle kokeeksi ensin vain teipillä kiinnittäen. Lopputulos oli mielestäni yllättävän onnistunut, joten päätin jättää valot sängynpäädyn päälle ainakin toistaiseksi. 


Kiinnitin valot sängynpäädyn päälle hätäisesti teipillä, vaikka epäilin, että valot tuskin pysyvät hetkeäkään paikallaan teipin avulla.. No seuraavana aamuna teippikiinnitys petti ja valosarja romahti alas :D Seuraavaksi kiinnitin valosarjan nuppineuloilla ja niiden avulla valot ovat pysyneet paikallaan jo kuukauden verran ;) Nähtäväksi jää, kuinka pitkään jaksan valoja katsella, ennen kuin pakkaan ne kevään tieltä varastoon :) 
 


Palailemisiin!<3

tiistai 16. helmikuuta 2016

Lumitimantti ;)

Hih, en ole taas pariin viikkoon ehtinyt päivitellä blogin puolelle yhtään mitään muiden kiireiden vuoksi. Kiireistä huolimatta olen suunnitellut muutamia uusia postauksia ;) Tällä kertaa ajattelin postailla teille uudesta perheenjäsenestämme; Lumitimantista<3. Seuraavissa postauksissa skriivailen muun muassa makuuhuoneen sisustamisesta, Iittalan uudesta Aalto maljakosta sekä muista kuulumisista :) 

Toissa viikon perjantaina saimme viimein kauan odotetun puhelun: meidän automme olisi viimein valmis noudettavaksi autoliikkeestä heti seuraavana päivänä! Voi sitä riemua ja onnentunnetta, kun viimein toissa lauantaina suuntasimme autoliikkeeseen noutamaan uutta perheenjäsentämme :) Hihkaisin riemusta nähdessäni upo uuden puhtaan valkoisen automme viimein noutovalmiina! Valkoinen väri ei olisi enää paremmin voinut sopia autollemme, se oli kaikin puolin täydellinen<3 Meidän Lumitimantti<3


Hyvä, että ehdittiin ajaa auto kotipihalle kun isäni jo saapui ihastelemaan uutta tulokasta ;) Hän pyysi meiltä heti kyytiä Helsingin keskustaan ja eihän me voitu tai edes haluttu kieltäytyä. Niin kova hinku oli päästä koeajamaan omaa autoa ;) Noutopäivästä alkaen auto on ollut päivittäin käytössä ja voi sitä vapaudentunnetta kun voi toisista ihmisistä riippumatta lähteä autolla mihin haluaa ja ihan milloin haluaa :) 

Seuraavassa postauksessa postailen blogiin ensimmäistä kertaa meidän makuuhuoneesta ja sen sisustamisesta ;) Yritän palailla blogin pariin huomis iltaan mennessä ;) Pysykää kuulolla ;)



Pikaisiin palailemisiin<3



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kauas kantoisia haaveita ;)

Viime viikkoina olen suunnitellut ja haaveillut paljon sellaisista asioista, joiden toteuttamiseen ei tällä hetkellä ole edes taloudellisesti mahdollisuutta. Tammikuun aikana tuli vierailtua luvattoman usein etuovessa haaveilemassa isomman asunnon ostosta.. :O Haaveissa olisi hankkia seuraavaksi asunnoksi pari-tai rivitalo kolmio :) Olen elänyt koko elämäni kerrostalossa asuen ja nyt vaihteeksi olisi ihana kokeilla jotain muuta asumis vaihtoehtoa. Erityisesti olen katsellut kaksitasoisia suht uusia pari- ja rivitalo asuntoja, vaikka monilta olenkin kuullut, että kaksitasoiset asunnot eivät ole aina kaikista käytännöllisimpiä..

Kaksitasoiset asunnot ovat yhtä käytännöllisiä kuin yksitasoiset, ainakin jos sattuu löytämään hyvällä pohjapiirrustuksella varustetun asunnon, jossa esimerkiksi sauna ja keittiö sijaitsevat asunnon alakerrassa ;) Uskon vahvasti, että käytännön asiat saa toimimaan yhtä hyvin myös kaksitasoisissa asunnoissa, jos vain asiat organisoi alun alkaen tarkasti :) Käytännön asioilla tarkoitan siis esimerkiksi siivousta. Imurointiin ei tarvita erikseen joka kerrokseen omaa imuria jos vain päätetään, että imuria kuljetetaan kerroksesta toiseen ;) Viime viikolla keskustelimme työkaverini kanssa paljon kaksitasoisista asunnoista ja pohdittiin kaksitasoisen asunnon hyviä ja huonoja puolia. Huonoiksi puoliksi nousi ainakin se, että eri kerrosten välillä joutuu ramppaamaan koko ajan kun jatkuvasti joku asia jota juuri sillä hetkellä tarvitset onkin eri kerroksessa kuin sinä itse. Itse en pitänyt kerrosten välillä ramppaamista niin hankaloittavana tekijänä, että olisin luopunut täysin ajatuksesta kaksitasoisten asuntojen suhteen. Portaissa ylös alas ravaaminenhan kohottaa kuntoakin ;D

Nykyisessä kaksiossamme olemme huhtikuun puolivälissä asunneet vasta vuoden ja suunnittelimme asuvamme nykyisessä asunnossamme vielä ainakin parisen vuotta, ellei asunto jää pieneksi ennen sitä. Välillä tuntuu, että vaikka asummekin kaksiossa kahdestaan on meillä silti toisinaan vähän ahdasta.. Kaappitilaa on vaan niin vähän. No onneksi meillä on vaatehuone, jonne saa kätkettyä vaikka mitä pois silmien edestä ;) Suunnitelmissa olisi lähiaikoina käydä kaikki kaapit läpi ja hävittää turhaksi jääneitä tavaroita. Pelkään vain, että inventaarioni ei tule tuottamaan kovin suurta tulosta, sillä viime kevään muuton aikaan karsimme viimeksi paljon turhia tavaroita pois.. :O

Asuntojen haaveilusta päästäänkin sitten toiseen tyyriiseen asiaan, jota kovasti suunnittelen tällä hetkellä, eli häämatkaan<3 Häämatkalle olisi unelma lähteä suht pian häiden jälkeen, mutta veikkaan, että häämatkalle lähtömme tulee tapahtumaan vasta loka-marraskuun aikoihin. Häämatkakohteiden selailu ei ole vielä tuottanut toivottua tulosta. Emme siis ole toistaiseksi löytäneet meitä molempia kiinnostavaa matkakohdetta. Paremman puoliskon mielestä suunnitelmani ovat aivan järjettömiä.. Kyllähän minä sen itsekin myönnän, mutta aina saa haaveilla ;)

Häämatkakohteiden osalta eniten keskustelua välillämme on herättänyt Havaiji sekä Karibian risteily. Molemmat olemme yhtä mieltä siitä, että Miamiin emme lähde tällä kertaa :) Havaijissa kiehtoisi eniten kohteena Maui kauniin luonnon ja hyvien ostosmahdollisuuksien vuoksi ;) Sorruinkin vilkaisemaan Mauin matkan hintoja ja harmikseni hinnat olivat niin pilvissä, että kohde on luultavasti karusti vain hylättävä.. No ehkä vielä joskus<3



Karibian risteilyä olemme pohtineet enemmän yhdessäkin. Karibian risteily olisi kokemuksena varmasti todella ikimuistoinen :) Risteilyä hulppein puittein varustetulla laivalla sekä upeita rantakohteita välipysähdysten aikana :) Karibian risteilyssä meitä kuitenkin vielä mietityttää matkan suuri hinta sekä erilaiset maksut, joita peritään laivalla.. No täytyy vielä selvitellä asioita tarkemmin ja selailla myös muita kohteita, kuten esimerkiksi Mauritiusta, joka kiehtoisi avopuolisoani eniten. Mauritius olisi varmasti kohteena todella upea, mutta ostosmahdollisuuksien osalta kohde ei ehkä ole täysin minua varten :) 



Palailemisiin<3

maanantai 1. helmikuuta 2016

Pohdintaa ruokapöydän tuoleista :)

Hih, puolentoista viikon mittaisen hiljaiselon jälkeen löysin viimein aikaa palailla blogin pariin. Hiljaiselon aikana aika on vierähtänyt suurimmissa osin, mitenkäs muutenkaan kuin töiden ohella häitä järjestäen ;) Sen verran häistäni valotan, että suurimmat järjestelyt alkavat olla nyt hoidossa ja suurin huolenaiheeni, hääpukukin löytyi viimein viime keskiviikon sovitus reissulla<3 Hääpukuuni en voisi enää olla tyytyväisempi :) Se on täydellinen<3

Hääjärjestelyjen ohella olen ehtinyt suunnitella myös uusia postauksia :) Tällä kertaa ajattelin skriivailla viime viikolla pohdituttaneesta sisustus ideasta. Viime aikoina olen toistuvasti löytänyt itseni suunnittelemasta täysin ei ajankohtaisia asioita ja näistä suunnitelmistani teen oman postauksen lähiaikoina ;)

Viime viikolla postista kolahti siis Askon Loppuunmyynti-kuvasto. Asko siis myy vanhoja mallistojaan pois uusien tieltä. Kuvastoa selaillessani bongasin heti meidän mustat keinonahkaiset ruokapöydän tuolit hieman yli puoleen hintaan alennettuina. Saman tien muistin, että anopin kanssa oli ollut joskus puhetta, että me voisimme ostaa ruokapöytämme ympärille vielä kaksi tuolia, jolloin saisimme ruokaryhmän kuudella tuolilla varustettuna. Aluksi innostuin ajatuksesta niin paljon, että mallailin jo hieman tuoleja niin, että saisin hahmotettua kokonaiskuvaa kolmen tuolin ryhmästä pöydän molemmin puolin. Kauan tuoleja ei tarvinnut mallailla kun jo selvisi, että kolme tuolia eivät millään sovi vierekkäin vaan tulee aivan liian ahdasta..


Seuraavaksi päädyin vielä kokeilemaan, miltä musta Hay Hee-tuolimme näyttäisi pöydän ympärillä. Ensin minua hieman mietitytti suuri väli joka jää pöydän ja tuolin väliin, pöydän isosta tukijalasta johtuen. Aikani tuolia mallailtuani tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että Hay:n tuoli näyttää mustia nahkatuoleja huomattavasti kevyemmältä :) Tykästyin ajatukseen sen verran paljon, että suunnittelin, että aikanaan hankin pöydän ympärille joko neljä valkoista Hay Hee:n tuolia tai sitten kolme mustaa Hay Hee:tä yhden mustan Hay:n kaveriksi. Tuolien vaihto-operaation aika ei kuitenkaan tule olemaan vielä pitkään aikaan, sillä toistaiseksi tykkäilen vielä kovasti myös mustista nahkatuoleistamme ;) 



Tämän postauksen alussa lupaamani seuraavan postauksen pyrin julkaisemaan viimeistään huomisiltaan mennessä ;) Pysykää kuulolla<3


Mukavaa alkanutta viikkoa ja pikaisiin palailemisiin<3