perjantai 28. elokuuta 2015

Luksusta arjen keskelle ;)

Pienen hiljaiselon jälkeen palailen taas blogin pariin :) Viime päivät ovat vierähtäneet suurimmilta osin töiden parissa ja tavallisen, tasapaksun arjen pyörityksessä. Viime lauantaina vietimme varmasti tämän vuoden viimeisen kesäpäivän Oittaan rannalla makoillen ja auringosta nauttien, ihanaa, mutta tavallaan myös haikeata.. Kesä alkaa olla ohi..

Tavalliseen ja tasapaksuun arkeen mahtuu usein myös jotain tavallisesta poikkeavaa ja mainitsemisen arvoista ;) Tällä kertaa mainitsemisen arvoista on ainakin nämä 4 lippua, jotka saapuivat postista kotiin tänään!!!<3




CHEEK!! CHEEK!! Meillä niiiin on liput Cheekin alkuvuodesta starttaavalle Alpha Omega Tour:lle<3 Paremmalla puoliskollani sattui sopivasti olemaan vapaa päivä töistä juuri keskiviikkona, joten hän onnistui tilaamaan liput meille heti lipunmyynnin auettua! Täydellistä<3 Voisiko tästä vielä täydellisemmäksi muuttua, voisi! Meillä nimittäin on liput sekä Helsingin Jäähallin, että Hartwall Areenan keikoille<3 Viime viikolla ensisoittoon tullut "Sä huudat"-kappale on lisäksi mielestäni aivan uskomattoman huikea! Voin siis vain kuvitella, mitä uusi levy ja tulevat keikat tuovat tullessaan<3 En malta odottaa<3

Tämän musiikki-painotteisen hehkuttamisen vastapainona olen suunnitellut seuraavia postauksia syksyn sisustus haaveisiin sekä tulevaan Miamin matkaan liittyen! ;)

Palailemisiin taas ja mukavaa iltaa kaikille! :)







tiistai 18. elokuuta 2015

Onnen kuohuja ja synttärijuhlintaa :)

Hih, pienoinen tovi on taas vierähtänyt siitä kun viimeksi blogin pariin eksyin :D Viime postausta tehdessäni reilu kolme viikkoa sitten, olin vielä autuaan tietämätön arjesta ja onnellinen lomailija ;) Reilu kolme viikkoa sitten oli siis itsekin otettava karu arki taas vastaan ja palattava rentoutunein mielin töiden pariin. Viime viikkojen sisään on mahtunut arkeen totuttelun lisäksi juhlien järjestämistä sekä niiden viettämistä, ystäviä, aurinkoa ja mukavaa yhdessäoloa arjen lomassa :)

Kuluneiden kahden viikon sisällä olen siis järjestänyt kolmet syntymäpäivät ja yhdet tupaantuliaisetkin. Reilu viikko sitten täytin itse vuosia ja nyt olenkin sitten lähempänä 30 kuin 20 vuotta.. Pelottavaa.. :D Minun synttäreitä juhlistettiinkin sitten kolmessa osassa, ensin viikko sitten perjantaina omatekoisen pizzan ja Sacherkakku-kahvien merkeissä meillä isäni sekä avopuolisoni kanssa. Meillä on parhaan ystäväni kanssa sellainen sattuma, että olemme syntyneet samana päivänä, samana vuonna, samassa sairaalassa ja lähes samaan aikaankin, joten lauantaina vuorossa olikin tupla-synttäreiden eli meidän viisikymppisten viettoa ensin illastaen ravintola Mamma Rosassa ja sen jälkeen Helsingin yössä juhlien! :D

Kolmannen kerran synttäreitäni juhlistettiin vielä viime lauantaina. Lauantaina järjestimme yhdistetyt tupaantuliaiset sekä meidän molempien synttärit meillä avopuolisoni suvun kesken. Avopuolisoni synttärit olivat siis virallisesti sunnuntaina ;)Tarjosimme vieraillemme suolaisina vaihtoehtoina pasteijoita, fetasalaattia, sekä kreikkalaista piirakkaa ja makeina vaihtoehtoina mustikkapiirakkaa sekä minun taikomaa mango-tuorejuustokakkua. Tarjottavat maistuivat vieraille hyvin ja juhlat sujuivat muutenkin ilman suurempia kommelluksia :) Rahakuorien lisäksi saimme lahjaksi valkoisen Kenwoodin Kmix-leivänpaahtimen. Pure love<3

 Hih, työkaveri muisti töissä Fazerin sinisen ja prinsessakortin muodossa ;)
 Sushia!!! Nams :P
Pieni, suloinen paketti Kullalta<3 
 Aurinko ja synttäriskumpat omalla terdellä<3
 Neilikkakimppu ja Pore-rannekoru Kullalta<3
 Kalevala koru ja ihana Pore-rannekoru<3
Ystien käsialaa, mustat Poreet<3

Kalevala Koru-teema jatkui myös sunnuntaina kun kävimme avopuolison kanssa valitsemassa hänelle lahjaksi hänen toivoman pronssisen Torin Vasara-rannekorun. Samalla reissulla päädyin valitsemaan itselleni Lähde-rannekorun isältäni lahjaksi tulleilla rahoilla. Tykkäilen kovasti<3 Omaa kuvaa uusimmasta rannekorustani minulla ei vielä ollut, joten nappasin kuvan suoraan Kalevala Korun nettisivuilta ;)

Blogini viettäessä hiljaiseloaan on minulla ollut aikaa suunnitella ja luonnostella uusia postauksia :) Ajatuksena olisi jossain vaiheessa tehdä koruihini liittyvä koru-postaus sekä tulevaan matkaamme liittyvä postaus.. Aiemmasta viisastuneena, en lupaile mitään postausten seuraavasta ilmestymis ajankohdasta :D 

Palailemisiin taas! :)