Hih, puolentoista viikon tauon jälkeen palailen taas blogin pariin. Kuluneiden parin viikon sisään on mahtunut kaiken näköistä menoa ja meininkiä, on tavattu ystäviä ja sukulaisia, käyty ristiäisissä, vierailtu päiväreissulla Tallinnassa, käyty katsastamassa asuntomessut ja viimeisimpänä kyläilty isovanhempieni luona Kokkolassa.
Tällä kertaa postailen suurimmilta osin viime viikkoisesta Kokkolan visiitistä. Lähdin Kokkolaan torstaina auton kera yhdessä avopuolisoni sekä haukkumme Veetin kanssa. Aluksi hieman arvellutti ottaa haukku mukaan reissulle, ei siksi, että Veeti olisi jotenkin hankala automatkoilla (päinvastoin, Veeti on tähän asti ollut matkaseuralaisena, koira parhaimmasta päästä) vaan sen vuoksi, että Veeti vaatii osakseen paljon huomiota ja alkaa heti härnäämään ihmisiä haukkumalla jos ei koe saavansa huomiota riittävästi :D No kyllähän me osattiin oikein veikata, härnäsihän se sekä meitä, että isovanhempiani, mutta onneksi myös totteli kieltoja melko nopeasti :)
Minulle itselle Kokkola merkitsee hyvin paljon. Olen viettänyt siellä monet pääsiäis- syys- ja talvilomat, sekä jokaisen lapsuuteni kesän :) Luonnollisesti nyt kun elämä on vienyt minua eteenpäin ja elämäntilanteet ovat muuttuneet, ei Kokkolassa tule käytyä enää kuin kerran kesässä :) Ihme kyllä, tälläkin kertaa isovanhemmiltani kotiin palattua tuli tunne, että puolet minusta kuuluu Kokkolaan<3
Kokkolan visiittimme käsitti vain torstai-lauantai välisen ajan ja siinä ajassa kerkesimme höpötellä isovanhempieni kanssa, paljon! Kävimme myös kävelemässä vanhassa kaupungissa ja ihailimme vanhoja puutaloja. Löysimme vanhasta kaupungista myös kivan ravintolan (Vanhankaupungin ravintola), jonne olisimme halunneet mennä illastamaan, mutta emme tällä kertaa ehtineet tai oikeastaan kehdanneetkaan, sillä isovanhempani tarjosivat meille päivittäin maittavat ateriat :) Pyörähdimme autolla myös Trullevissa sekä Suntinsuulla ja molemmista paikoista tuli otettua kuvia upeista merimaisemista. Suntinsuulla pörräillessämme haaveilimme omakotitalon ostamisesta meren rannasta, Suntinsuulta, mutta sitä tuskin tulemme koskaan toteuttamaan ;)
Trullevi<3
Merentyrskyjä<3
Näköalatorni
<3
Merenranta lukaalit<3
Mustakari etäällä
Suntinsuun uimaranta<3
Haaveita vain..
<3
Uimarannalla hiljaista..
Pakko oli kastaa varpaat rantaveteen<3
Veeti<3
Vajaat kolme päivää kuluivat Kokkolassa liian nopeasti, pidempäänkin olisimme viihtyneet, mutta avopuolison oli palattava kotiin ottamaan arkea vastaan.. Lähdimme kotiin kuitenkin vasta myöhään lauantai-iltana, jotta saimme viettää koko lauantaipäivän vielä Kokkolassa. Matka kotiin taittui yöaikaan viidessä tunnissa, vaikka normaalisti matkaan kuluu yli 6 tuntia :D Kotipihaan saavuttiin jo klo 3.19, joka on meille yökyöpeleille vielä suht ajoissa ;)
Palailemisiin taas! :)