torstai 14. toukokuuta 2015

Sisustuskuvia ja muuta höpinää ;)

Hih, ajattelin paikkailla blogini viimeaikaista hiljaiseloani postaamalla tänne aimo annoksen sisustuskuvia uudesta kodistamme ;) Ovelaa ;)

Ensimmäisenä esittelyvuorossa keittiömme, eli kotimme sydän<3 Huomenna tulee kuukausi täyteen uudessa kodissa asumisessa ja ensimmäisen kuukauden aikana meistä kumpikaan ei ole keksinyt mitään valitettavaa keittiöstä :) Keittiö on kerrassaan täydellinen<3 Keittiöstä on muodostunut minulle ehkä kotimme tärkein paikka. Minulle on tärkeää, että kaikki tavarat ovat aina järjestyksessä keittiön kaapeissa ja tasoilla. Luutu heiluu heti, jos näen leivänmurunkin jossain tasolla :D Avopuolisoni väittikin, että minulla on jonkinlainen addiktio keittiön siivoamisen suhteen :D Omituista tämä on siksi, koska edellisessä asunnossa asuessamme en todellakaan välittänyt siivoamisesta erityisen paljon :D Saa nähdä onko siivoamis-intoni väliaikaista vai tuleeko siivoamista uudessa kodissa ihan säännöllinen tapa ;)

Reilu viikko sitten keittiöömme kotiutui kovasti toivottu tuparilahja, eli Georg Jensenin suola-ja pippurimyllyt<3 Iittalan Aalto-puualustalta löytyi myllyille arvoisansa paikka. Kaunis kiitos isälleni<3 Tykkäilen<3

Seuraavaksi esittelyvuorossa ovat wc ja sauna. Sauna on ollut meillä ensimmäisen kuukauden aikana melko kovassa käytössä ;) Saunan ihana lämpö<3 Pesuhuoneen väritys on myös miellyttänyt meidän molempien silmää kovasti, valkoista, mustaa ja tehosteseinän muodossa harmaatakin<3



Kolmantena esittelyvuoroon pääsee olohuoneemme. Olohuoneesta en valitettavasti löytänyt kovin montaa esittelykelpoista kuvaa, kaikissa kuvissa uuden sohvan päällä ovat kovasti inhoamani kauhtuneet valkoiset huovat, joita avopuolisoni haluaa pitää sohvan suojana. Ensin ajattelin, että huovat ovat hyvä idea sohvan päällä, mutta heti likaannuttuaan ensimmäisen kerran, ne ovat olleet lähinnä kuvottavat :D Tiedä sitten kumpi osoittautuu helpommaksi tehtäväksi; yrittää opettaa haukku pois sohvalta vai ostaa Ikeasta jatkuvasti uusia valkoisia huopia, joita laittaa sohvan suojaksi :D


Garda-divaanisohva uudenkarheana<3

 Marimekon Bottna-kuosi koristaa Hay Hee loungea<3

Hih, uusi televisio<3

Makuuhuoneesta ja eteisestä en harmikseni löytänyt julkaisukelpoista materiaalia tähän postaukseen. Makuuhuoneemme on vielä osittain tuuliajolla, muun muassa String pocket-hylly hakee vielä paikkaansa ja makuuhuoneen sisustus kaipaa vielä jotain muutakin, jota en ole vielä keksinyt.. Ehkäpä verhot, jos vain makuuhuoneen katossa oleva hormi sen mahdollistaa.. Verhojen laitossa mietityttää myös se, että nykyisessä kodissa verhoja ei voi laittaa niin ylös kuin edellisessa asunnossa pystyi, vaan niitä täytyisi lyhentää jonkin verran ja ajatus uusien verhojen lyhentämisestä hieman mietityttää.. Toisaalta jos kyseiset verhot nykyiseen asuntoon haluan, ei kai auta muu kuin alkaa kustomoimaan uusia verhoja.. Nyyh.. :D

 Ruokailutila ja iso Lokki-valaisin<3

Parveke ja aurinko<3

Pieni herkuttelu-hetki parvekkeella ;)

Lisää kuvia on vielä tulossa, heti kun vain löydän taas aikaa kuvaamiseen ja sisustamiseen ;) Nyt kannustamaan Leijonat voittoon!! ;) .. ja pakkaamaan viikonlopun möksä-reissua varten ;)

Mukavaa iltaa ja palailemisiin! ;)

Parvekkeen sisustamista ja Ralph Laurenia ;)

Viimein palailen taas blogin pariin ;) Viime aikoina päivät ovat koostuneet työssä käynnin lisäksi uuden kodin sisustamisesta ja enemmän tai vähemmän suurien hankintojen tekemisestä ;) Vappukin tässä jo vierähti ja sitä vietimme avopuolison kanssa ystävien kera meidän kotona parhaassa seurassa herkutellen, juoden ja seurustellen<<3 Asuntomme sisustamisessa ollaan nyt aika loppusuoralla. Vaatehuoneessa odottaa purkamista enää kaksi pahvilaatikkoa.. Nyt kun vain löytyisi vielä hitusen motivaatiota niin saataisiin viimein tämä mieletön muuttorumba lopullisesti päätökseen :)

Avopuolisoni oli Vappuna kovasti harmissaan meidän puutteellisesta äänentoistosta ja päättikin viime sunnuntaina, että nyt lähdetään tekemään "facelift"(hänen sanojensa mukaan) äänentoisto-järjestelmiimme :D Muutettuamme hän siis myi pois vanhat lattiakaiuttimensa, sillä niille ei meidän kummankaan mielestä löytynyt enää arvoistansa paikkaa nykyisestä asunnosta. Viime sunnuntain Gigantin reissulta mukaan sitten tarttui Sonyn soundbar ja subwoofer, joka sisältyi pakettiin. No olisihan se pitänyt arvata, että Sonyn uusi soundbar oli niin pitkä, että se muutti suunnitelmiamme entisen 32-tuumaisen Samsungin taulutelevision suhteen (soundbar oli siis pidempi kuin vanha televisio). Soundbarin ja television kombo ei oikein miellyttänyt enää silmää ja lopulta keskiviikkona kotiimme kotiutuikin vielä Samsungilta uusi 55-tuumainen taulutelevisio :D. Nyt alkaa kuulemma olla asiat viimein kunnossa hifi-laitteistojen osalta ;) Uudesta televisiosta tulossa kuvia heti kun saadaan avopuolison kanssa miljoonat tv-tasolla tällä hetkellä pyörivät johdot kuriin jollain konstilla :D

Hih, taas tuli tehtyä alkuun pieni avautuminen ennen tämän postauksen virallista aihetta, eli parvekkeen sisustamista sekä jo huhtikuun puolella tehtyä laukkuhankintaani :) On siis ollut jo pitkään aikeissa postailla blogiin uudesta huhtikuussa tehdystä Ralph Lauren-hankinnastani. Stockmannin Hulluista päivistä lähtien pohdin pitkän aikaa uuden laukun hankkimista ja vertailin muutamaa Ralph Laurenin laukkua keskenään nettikaupoissa ahkerasti surffaillen. Laukun ostopäätöksen tehtyäni kävin vielä pari kertaa Stockmannilla hypistelemässä kyseistä laukkua ennen kuin viimein sorruin sen ostamaan. Pitkän pohdinnan tuloksena kotiin saapui tämä ihanuus<3

Ralph Lauren Newbury double zipper shopper<3

Laukun ostettua muita laukkujani ei ole pahemmin käsivarrellani roikkunut :D Laukku on ollut ihan täydellinen!<3 Kuukauden päivät laukkua käytettyäni, en ole löytänyt laukusta mitään valitettavaa :) Tyyriimpiin laukkuihin en sijoita kovin usein, siitä kertoo se, että edellisen kalliin laukkusijoituksen tein Lontoon reissulla melkein neljä vuotta sitten :)



Viime lauantaina saimme viimein aloitettua parvekkeen sisustamisen. Parvekkeen sisustus koostuu samoista materiaaleista kuin edellis kesän parvekesisustukseni, eli akasian sävyisistä puutarha-kalusteista sekä lattiasta, sitruunapuusta ja laventeli-istutuksesta sekä kiviin upotetuista led-spottivaloista. Idean vesikouruun upotetuista led-valoista sain viime vuonna toista blogia selaillessani (Oma koti valkoinen). Kiviin upotetut led-valot kruunaavat kauniisti parvekkeen sisustuksen etenkin valojen loistaessa hämärän tultua<3 Led-valot toimivat siis hämäräkytkimellä, eli hämärän tultua valot syttyvät itsestään ja valoisan ajan tultua valot kytkeytyvät itsestään pois päältä :) Parvekkeelle tulee mahdollisesti vielä muutamia kasveja kokonaisuutta täydentämään, tosin parvekkeen koko vaikuttaa vielä suunnitelmiin :) Saa nähdä mitä kesä tuo tullessaan ;)

Oli pakko laittaa vielä postauksen loppuun kuva parvekkeesta iltavalaistuksella :) Tykkäilen kovasti<3 Kuvan ottamisen jälkeen sitruunapuu ja laventeli-istutus vaihtoivat vielä paikkaa, eli tällä hetkellä laventeli-istutus on penkin vieressä ja sitruunapuu majailee toisessa nurkassa, kuten aiemmassa kuvassa näkyy ;)

Nyt pikaisiin palailemisiin! ;)